Yritysneuvonta siirtyy kunnan toiminnaksi 2025 alussa

Vuoden 2025 alussa työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille. Uudistuksen myötä Hyvinkää kuuluu Keski-Uudenmaan työllisyysalueeseen, kun taas Riihimäki, Loppi ja Hausjärvi kuuluvat Etelä-Hämeen työllisyysalueeseen. Työllisyysalueuudistus luo alueille uusia yhteistoimintamalleja myös yrityspalveluissa ja yritysneuvonnassa.

Vuonna 2009 perustettu YritysVoimala Oy on toiminut menestyksekkäästi Hyvinkään ja Riihimäen kaupunkien sekä Hausjärven ja Lopen kuntien alueella. Yhtiö on keskittynyt erityisesti yritysneuvontaan yrityksen elinkaaren eri vaiheissa ja talousalueen elinkeinoelämän aktiiviseen kehittämiseen.

YritysVoimala Oy:n roolista uudistuksen jälkeen on omistajakunnissa käyty keskusteluja, ja niiden pohjalta on tultu johtopäätökseen, että yritysten perusneuvonta toteutetaan jatkossa kuntien omana toimintana. Tällöin samaan tarkoitukseen perustettu erillinen osakeyhtiö ei ole enää tarkoituksenmukainen, ja sen toiminta kannattaa päättää.

Kesäkuun alussa Hyvinkään kaupunginhallitukselle sekä Lopen ja Hausjärven kunnanhallituksille esitetään YritysVoimalan toiminnan lakkaamista 31.12.2024. Riihimäellä päätöksenteko kuuluu Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:lle. Vuoden 2025 alusta lähtien kunnat vastaavat yritysneuvontapalveluiden järjestämisestä. Kuluvan vuoden loppuun YritysVoimalan toiminta jatkuu täydellä teholla ja se palvelee asiakkaita kuten tähän asti.

YritysVoimala Oy:n henkilökuntaa on informoitu muutoksesta, ja työntekijät siirtyvät Hyvinkään kaupungin palvelukseen liikkeenluovutuksella, jollei toisin sovita. Riihimäki, Loppi ja Hausjärvi jatkavat neuvotteluja, kuinka yritysneuvonta organisoidaan vuoden 2025 alusta alkaen.

”Yritysneuvonnan ja -neuvojien siirtyminen kaupungin elinkeinotoimeen tuo lisäresursseja ja tehokkuutta sekä avaa uusia mahdollisuuksia entistäkin parempaan ja sujuvampaan elinkeinopalveluun ja yrittäjäyhteistyöhön. Hyvinkäälle perustettavan palvelutorin toimijat tulevat olemaan kaupungin elinkeinotoimen läheisimpiä verkostokumppaneita yritysyhteistyön tekemisessä. Odotamme innostuksella uudistuksen mukanaan tuomia mahdollisuuksia”, toteaa Hyvinkään kaupungin elinkeinopäällikkö Jyrki Käki.

Lisätiedot

kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@hyvinkaa.fi
elinkeinopäällikkö Jyrki Käki jyrki.kaki@hyvinkaa.fi