Kustannustuki IV:n haku alkaa 17. elokuuta – tarkoitettu myös yksinyrittäjille
Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi yli 30 prosenttia vertailukauteen nähden, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä joustamattomista kustannuksista ja palkkakuluista.
Suomen Yrittäjät vaati, että liikevaihdon laskun raja pienennetään 20 prosenttiin, mikä olisi ollut pienille yrityksille tärkeä asia. Eduskunta ei kuitenkaan pudottanut rajaa alemmas.
Tukea myönnetään yritysten liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan. Tukea maksetaan vähintään 2000 euroa, vaikka yrityksen tuki olisi laskennallisesti jäänyt alle kyseisen summan. Näin tukea voivat saada aiempaa useammat pienyritykset ja yksinyrittäjät, jos muut tukiehdot täyttyvät.
Katso tarkemmat hakuehdot ja -ohjeet Valtiokonttorin sivuilta.
Valtiokonttori järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman webinaarin kustannustuesta perjantaina 13.8. klo 11. Webinaarissa käydään läpi kustannustuen hakemista ja ehtoja. Webinaarin kesto on noin tunti. Ei ennakkoon ilmoittautumista. Täältä pääset webinaariin.