Webinaari: 5.6. klo 9.00–10.00 HGG Academy: Euroopan puolustusrahaston rahoitushaku on avautumassa

Paikka: Hämeen liiton Teams

Ilmoittaudu viimeistään 1.6. tästä

Häme Goes Global Academy järjestää maksuttoman koulutuksen kantahämäläisille puolustusalalla toimiville yrityksille ja kehittäjille.

Euroopan puolustusrahaston 1,2 miljardin euron rahoitushaku on avautumassa. EU-rahoitusta on haettavissa myös Kanta-Hämeen yrityksille ja kehittäjille.

Euroopan komissio on julkaissut tiedot niistä aihealueista, joille se myöntää rahoitusta kesäkuussa avautuvasta hausta. Kyseessä on rahoitusohjelma, josta mm. suomalainen Patria Land onnistui saamaan yli 90 miljoonaa euroa johtamalleen kansainväliselle puolustusteollisuuden teknologian kehittämishankkeelle.

Millaiset organisaatiot ja yritykset voivat hakea rahoitusta? Millaisiin hankkeisiin rahoitusta myönnetään? Entä mitä hakuprosessi edellyttää?

Tervetuloa HGG Academyn Teams-koulutukseen kuulemaan Euroopan puolustusrahastosta ja oppimaan millaista rahoitusta se myöntää puolustusalan kehittämishankkeisiin.

Kouluttajana Paavo Heiskanen, Euroopan puolustusrahaston Suomen yhteyshenkilö, Business Finland

Kasvukiertue videokokoelma nähtävänä maksutta 8.6. asti!

Palveluna Oy järjestää ilmaisen kasvukiertueen 13.4.-8.6.2023, jossa tarjoaa suomalaisilta huippunimiltä ja vaikuttajilta videoilla yli 40 tunnin edestä näkemyksiä myynnistä, markkinoinnista, johtamisesta ja viestinnästä, käy nappaamassa parhaat opit maksutta!

Kasvukiertueen alustalla vapaasti katsottavissa olevat sisällöt reilun 40 tunnin edestä täältä ja mukana olevat esiintyjät täältä!

Tasavallan presidentin kv-palkinto 2023 ehdokkaiden haku auki


Suomalaisen osaamisen vienti maailmalle ja ulkomaisten investointien houkuttelu ovat Suomen talouskasvun tärkeitä kulmakiviä. Tasavallan presidentti antaa kansainvälistymispalkinnollaan tunnustusta menestyneille yrityksille tai yhteisöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymistä.

Ehdota meille nyt tämän vuoden kansainvälistymispalkinnon saajaa. Palkintokategorioita on kaikkiaan neljä (tulokasyritys, vakiintunut viejä, yhteisö sekä pitkäaikainen investoija). Ehdokkaita arvioidaan niiden kansainvälisen menestymisen perusteella. Huomiota kiinnitetään erityisesti liiketoiminnan kansainvälisyyteen mutta myös kilpailukykyyn ja kannattavuuteen. Ehdokkaita arvioidaan myös suomalaisen osaamisen, investointien ja työllisyyden kehittymisen vaikutuksista. Arvioinnissa painotetaan myös toiminnan vastuullisuutta, kestävää kehitystä ja Suomen innovaatioympäristön tunnetuksi tekemistä. Ehdokas voi olla joko yritys tai yhteisö.

Vuonna 2021 mukaan tuli uusi ehdokaskategoria; pitkäaikainen investoija. Pitkäaikainen investoija on Suomessa toimiva ulkomaisomisteinen yritys, joka on merkittävästi luonut taloudellista arvoa Suomelle esimerkiksi uusien työpaikkojen, investoitujen eurojen, viennin, innovaatioiden tai ekosysteemien muodossa. Pitkäaikainen investoija on tärkeä toimija Suomen liiketoimintaympäristössä ja on sitoutunut pitkäaikaiseen toimintaan Suomessa.

Tiedätkö ehdokasta, joka mielestäsi ansaitsisi tulla palkituksi? Perustele meille ehdotuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään pe 26.5.2023. Yritys tai yhteisö ei voi ehdottaa itseään palkinnon saajaksi. Lopullisen valinnan palkittavista tekee tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Palkittavien nimet julkistetaan myöhemmin syksyllä palkintotilaisuudessa.

Linkki kyselyyn!

Julkista rahoitusta kasvuun ja kansainvälistymiseen -iltaseminaari Lopella to 27.4. klo 16.30

YritysVoimala, Lopen kunta ja Lopen Yrittäjät järjestävät yhdessä maksuttoman seminaarin, jossa käymme läpi yrittäjälle tärkeitä vinkkejä ja esimerkkejä.

Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla ja aikaa on varattu myös verkostoitumiseen. Tervetuloa!

Aika:      to 27.4. klo 16.30 – 19.00
Paikka: Lopen kunnantalo, Valtuustosali | Yhdystie 5 Loppi

Ilmoittaudu täältä mukaan!

Seminaariohjelma

16.30–16.55
Kahvitus ja verkostoituminen

16.55 – 17.00
Tervetuliaissanat
– Lopen kunta
– Yrittäjät
– YritysVoimala

17.00–17.45
Julkiset rahoitusratkaisut
Hämeen ELY-keskus/ Tuomo Kauha

17.45‒18.30
Yritysten kehittämispalvelut – analyysi ja konsultointi:
mitä, miten ja miksi?
Markinvest/ Pekka Peltonen
Yrittäjä vuodesta 1985

18.30–19.00
Verkostoitumista

Hämeen ELY-keskus
Kanta-Hämeen Team Finlandkoordinaattorina tuen yritysten tietä kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Etsitään yhdessä sinulle sopivin palvelu.

Markinvest
Yritysten kehittämispalveluiden KEHPA Konsultoinnissa saat räätälöidyn kasvun ja uudistumisen
strategian, jolla otat markkinan haltuun ja joka tekee mahdolliseksi nopean reagoinnin muutoksiin.

PDF-kutsu

Kutsu kolmanteen Riihimäen -tilannefoorumiin 15.6.2023 klo 8.00

Aiheena Riihimäen osaajatilanne

Aika:      15.6.2023, klo 08:00 – Pientä hiukopalaa tarjolla klo 07:45 -alkaen
Paikka: HAMK:n Oppimisen työtupa B209, Kaartokatu 2, Riihimäki

Työmme vaikuttavamman yhteistyön ja vetovoimaisen Riihimäen eteen jatkuu kolmannessa, tällä erää viimeisessä tilannekuvafoorumissamme, jossa teemme yhteenvedon Osaamisen Aika – prosessin tuloksista ja sovimme miten asetetut tavoitteet pyritään saavuttamaan Riihimäellä.

Kuulemme alustukset väestökehityksen trendeistä, Riihimäen väestöennusteista, osaajien liikkumisesta, koulutustasoindeksistä ja maakunnan osaamisprofiilista. Esittelemme tilannekuvaprosessin johtopäätökset eli 5–10 keskeisintä Riihimäen alueen ilmiötä, jotka suunnitteluryhmä on tunnistanut foorumeissa käydyn keskustelun ja yhdessä tekemiemme ryhmätöiden pohjalta.

Osallistujat pääsevät jälleen ottamaan kantaa esitettyihin sisältöihin, kommentoimaan jatkosuunnitelmia ja linjaamaan Riihimäen tilannekuvatyön lopputulemia. Kutsumme Sinut mukaan osoittamaan suuntaa ja toimimaan yhdessä!

Foorumien toteutuksessa hyödynnetään Sitran kehittämää vuorovaikutteisen tilannekuvan toimintamallia. Verkostotilaisuus on kolmas ja viimeinen Riihimäen foorumin sarjassa. Tilaisuuksissa luodaan jaettu käsitys alueen tarpeista, hankkeista, osaajaresursseista ja toimintaympäristöstä. Tutustut uusiin ajatuksiin, jaat omiasi, sekä saat uutta tietoa ja ymmärrystä oman toimintasi ja
kaupunkimme kehittämiseen ja osaamisen uudistamiseen.

Ilmoittaudu 15. kesäkuuta järjestettävään foorumiin täällä!

Ohjelma ja tilannekuvatyötilan linkki toimitetaan ilmoittautuneille ennen tilaisuutta.

Tervetuloa mukaan – luodaan yhdessä elinvoimaa!

Ystävällisin terveisin, Mika Herpiö
Elinvoimajohtaja, Riihimäen kaupunki

Lisätietoja / tilannekuvaprosessin yhteyshenkilö:
Kristian Keinänen, hankepäällikkö, Riihimäen kaupunki
kristian.keinanen@riihimaki.fi, p. 050 465 225

Alihankintamessut 26. – 28.9.2023

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

YritysVoimala Oy on tarjonnut jo usean vuoden ajan alueemme yrityksille mahdollisuuden osallistua alihankintamessuille YritysVoimalan yhteisosastolla.

Tervetuloa Suomen suurimpaan teollisuuskylään.
Onko sinulla varaa jättää nämä kolme päivää hyödyntämättä?
Alihankinta-messut ovat monille yrityksille vuoden merkittävin tapahtuma uusien kontaktien ja kauppojen muodostamiseen.
Mikäli kiinnostuit asiasta, ota meihin yhteyttä huhtikuun aikana, niin kerromme lisää.

Messuosasto on A-hallissa, paikkanumero A332, koko osaston koko on 64 m2
ja paikkoja on maksimissaan kahdeksan (8).

Osaston hinta muodostuu osallistujien lukumäärästä ja tilan koosta riippuen.

Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma tarjoaa kolmessa päivässä ainutlaatuisen läpileikkauksen toimialan näkymistä sekä alan tulevaisuudesta. Alan ykköstapahtumassa kohtaavat teollisuuden yritykset, asiantuntijat ja päättäjät.

Lisätietoja messuista:
Erkki Taskinen, puh. 040 839 4056  ja Riitta Juurikka-Immonen, puh. 040 725 7625

Nyt on avautunut EAKR 2.1. haku yritysten energiatehokkuus investointeihin.

Hei hyvät Team Finland kumppanit,

3.4.2023 on avautunut EAKR 2.1 rahoituksen haku pk-yritysten energiatehokkuustoimenpiteiden edistämiseen ja kasvihuonepäästöjen vähentämiseen.  

Tukea myönnetään 10-20% investointeihin, joiden välittömiä kustannuksia voivat olla pääsääntöisesti koneiden ja kaluston hankintakustannukset sekä aineettomien investointien kustannukset.

Haussa ei tueta energiainvestointeja, eli esim. aurinkopaneelit yms. jäänevät pois tästä tuesta.

Haku on auki 19.5. asti.

Hakuilmoituksen löydät täältä!

Asiakasymmärryksestä uusia innovaatioita ja lisää liiketoimintaa -seminaari Ti 4.4.2023 kello 8:30 – 10:30

Aika: tiistai 4.4.2023 kello 8:30 – 10:30 | Ilmoittaudu täältä mukaan!
Paikka: Villatehdas / Nosturi, Kankurinkatu 4-6, Hyvinkää

YritysVoimala, Accelerando ja TechVilla järjestävät yhdessä Hyvinkään Villatehtaalla maksuttoman seminaarin, jossa käymme läpi yrittäjälle tärkeitä vinkkejä ja esimerkkejä innovaation hyödyntämisestä osana liiketoiminnan kehittämistä. Samalla pääset kuulemaan lisää asiakasymmärryksestä, tiedolla johtamiseen sekä digitalisaation tuomista mahdollisuuksia.

Seminaarin ohjelma:

Aleksi Aaltonen, Senior Advisor / Accelerando Oy

  • Mikä tekee innovaatiosta kaupallisen?
  • Innovaation kaupallistaminen ja rahoitus.
  • Esimerkkicase.

Mika Ollikainen, Projektipäällikkö / Teknologiakeskus TechVilla Oy

  • Asiakaslähtöistä innovointia ja kehittämistä – Esittelyssä NUOTTA-hanke
  • Kuinka NUOTTA-hanke käytännössä toimii ja mitä se sisältää?
  • Mitä hyötyä NUOTTA-hanke tarjoaa pk-yrityksille? Miten hankkeeseen pääsee mukaan?

Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla ja aikaa on varattu myös verkostoitumiseen

Tilaisuuteen mahtuu enintään 55 henkilöä. Ilmoittauduthan mukaan mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 30.3.2023 kello 16.00.

Tervetuloa!

PDF-kutsu

Kasva ja kansainvälisty -seminaari 30.3.2023

Kasva ja kansainvälisty 2023 seminaari

Riihimäki, HAMK Kaartokatu, 30.3.2023

8.30–10.00 Rahoitusaamupäivä

  • ELYn kehittämispalvelut
  • ELYn kehittämisavustus
  • ELY maaseudun yritysrahoitus
  • Business Finland Tempo
  • TE- toimisto – rekrykoulutus

10.00–16.20 Seminaari

10.00–10.45 Osaatko hyödyntää opiskelijayhteistyötä kasvun ja kansainvälistymisen rakentamisessa?
Esimerkkejä HAMK International Business opiskelijoiden potentiaalista.

10.45–12.00 Verkostoitumislounas

12.00–12.15 Maija Kärkäs: Enterprise Europe Network ja European IP Helpdesk apuna pk-yrityksen kansainvälistymisessä.

12.15–13.00 Petri Rolig: SAKOn tarina suomalaisesta menestystarinasta osaksi globaalia konsernia.

13.00–13.45 Janne Kataja: Pienen Lelukaupan kasvutarina

13.45–14.15 Kahvitauko

14.15–15.15 Jukka Jalonen: Menestyvän tiimin rakentaminen

15.00–15.30 Hämeen yrittäjien vuoden vientipalkinto ja palkinnon saajan puhe

15.30–16.30 Paneelikeskustelu. Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari / Vientikilta

16.30–17.30 Business Parkki after work

sponsored by Hämeen yrityspalvelut- esittely

Tervetuloa!

Pidämme oikeudet muutoksiin.

Ilmoittaudu täältä tapahtumaan!

 

Yrityspörssin yrityskauppailta 29.3.2023 klo 16.30-20 Helsingin Pitäjänmäessä

Aika:      29.3. klo 16.30 – 20.00
Paikka: Valimotie 17-19, 00380 Helsinki

Yrityspörssi järjestää yrityskauppaillan Helsingin Pitäjänmäessä. Tapahtumassa yritysten myyjät sekä ostajat pääsevät kohtaamaan toisensa. Tule löytämään yrityksellesi jatkaja tai löydä itsellesi unelmiesi yritys. Tapahtumassa myös mahdollisuus verkostoitumiseen. Halutessasi voit varata ilmaisen 15 min ajan asiantuntijalta.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!