AIKO-rahoitushakuinfo 7.3.2018 klo 10:30
Maakuntahallituksen on tarkoitus päättää alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen määrärahan (AIKO) rahoitushaun käynnistämisestä kokouksessaan ma 5.3. Haku on avoinna 29.3.2018 saakka.
Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) -rahoitus on kansallinen aluekehitykseen kohdennettu määräraha vuosille 2016 – 2018. AIKO-rahoitusta myönnetään innovatiivisille ja kokeiluluonteisille kehittämishankkeille, jotka pohjautuvat Häme 2018+ -ohjelmaan ja sen sisältämiin ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelmaan ja älykkään erikoistumisen strategiaan.
Rahoitettavien hankkeiden tuen enimmäismäärä on 70 % kokonaiskustannuksista. Hankkeiden rahoituspäätökset pyritään tekemään maakuntahallituksen kokouksessa 16.4.2018. Hankkeiden toteutuksen toivotaan alkavan mahdollisimman pian, viimeistään 1.5.2018 ja hankkeiden tulee päättyä viimeistään 30.4.2019. Koska hankkeiden toteutusaikaa on noin 1 vuosi, voi hankkeiden enimmäiskoko olla noin 100 000 euroa.
Hankkeiden arvioinnissa käytetään seuraavia kriteerejä:
- toteuttaa Häme 2018+ -ohjelmaa
- voidaan käynnistää välittömästi ja toteuttaa nopeasti
- tukee toimijoiden verkostoitumista kuntien, korkeakoulujen, yliopistojen, tutkimuslaitosten, koulutusorganisaatioiden, järjestöjen ja yritysten kanssa
- perustuu konkreettiseen hankesuunnitelmaan, varsinaisen hakemuksen liitteenä olevan hankesuunnitelman enimmäispituus 4 sivua
- edistää aktiivisesti elinkeinojen rakennemuutosta ja vahvistaa alueen muutosjoustavuutta
- nopeuttaa merkittävien kehittämisavauksien tai kokeilujen käynnistymistä
- vahvistaa kasvua, työllisyyttä ja kansainvälistymistä
Hanketyyppinä voi olla yhden toteuttajan hanke tai yhteishanke. Hankkeen kustannusmalli toivotaan olevan ensisijaisesti kertakorvaushanke tai flat rate 24 %. AIKO-rahoitusta ei voida käyttää infrastruktuuriin tai fyysisiin rakenteisiin eikä yksittäisten tapahtumien järjestämiseen. Tukea ei voida lainsäädännön mukaan myöntää yrityshakijalle yrityksen kehittämishankkeeseen.
Rahoitushakemuslomake löytyy tästä
Edelleen on avoinna myös AIKO-hankkeiden jatkuva haku pienille kokeiluhankkeille (enimmäiskoko 20 000 euroa), jonka tarkemmat tiedot löytyvät tästä linkistä